Hautatorvi

Hautatorvi on kaksiosainen klarinettisoitin. Se on rakenteeltaan kärjennoukka, jonka päässä on tuohesta tai lepänkuoresta kierretty kaikusuppilo. Kooltaan 35-60 cm pitkiä hautatorvia on rakennettu sekä sormiaukollisina ja -aukottomina.
Hautatorvi on ollut maassamme paikallinen instrumentti. Hautatorvea on nimensä mukaisesti käytetty tervahaudan polton yhteydessä. Erään perimätiedon mukaan torvella annettiin äänekäs merkki haudan sytyttämisestä kylän muille tervahaudoille. Hautamestari saattoi lisäksi puhaltaa torveen tarvittaessa saadakseen apuvoimia tulen riistäydyttyä hallinnasta. Tämä kaikusuppilolla vahvistettu kärjennoukka on tervahautojen ohella raikunut myös soittamisesta innostuneiden paimenten käsissä.  Tämän lisäksi soitinta tiedetään käytetyn kalastuksessa nuottakuntien keskinäiseen yhteydenpitoon.
Hautatorvea on käytetty Etelä-Pohjanmaalla ja Ylä-Satakunnassa todennäköisesti 1800-luvun lopulle asti. Laji lienee omaksuttu Suomeen saksalaisilta kauppiailta jo 1200-luvun lopulla.  Sormiaukollinen hautatorvi on ollut sormiaukotonta mallia selvästi suositumpi soitin.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: