Luttu (tuohitorvi, luddu, brelo) on 40-60 cm pitkä, koverretuista oksanpuolikkaista rakennettu klarinetti. Sen kapea puhalluspää laajenee 2-4 sormiaukon jälkeen vähitellen 4-7 cm laajuiseksi lieriöksi. Sormenpesillä ympäröidyt salmiakkimaiset sormiaukot muodostuvat liitoskohdan keskelle. Tuohipeitteisen lutun runkomateriaaliksi sopivat leppä ja haapa; lehdykkä on katajaa.
Luoteisvenäläisen paimenkulttuurin mukaan paimenen voima on hänen sauvassaan ja torvessaan. Niinpä paimen ei antanut kenenkään ulkopuolisen koskea niihin. Kerrotaan, että mahtavimmat paimenet saattoivat johtaa karjan aamuisin metsään ja kutsua sen torvellaan luokseen vahingoittumattomana ennen auringonlaskua metsänhaltijan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Perimätiedon mukaan miehet ovat joillakin paikkakunnilla soittaneet lutulla pahan torjumiseksi syksyisin mennessään nostamaan perunoita. Kaiken muun ohella lutulla on säestetty tanssiakin.
Äänisjärven länsipuolen vepsäläisten ohella luttua ovat soittaneet karjalaiset Aunuksen ja Vienan itäalueilla. Vielä 1900-luvun alkupuolella tunnetun lajin esiintymisestä on yksittäinen tieto myös Pohjois-Savosta.