Musikantti

Olen  lauluntekijä, laulaja, pillipiipari, kanneltaja ja koulutettu nykyitkijä. Vuosina 2007-2011 rakensin 125 suomalaiskarja-
laista paimensoitinta sekä j
ulkaisin omia laulelmia ja itkulauluja ihmisestä ja luonnosta. Omaperäisiä esiintymisiä Suomessa, Ruotsissa, Virossa, USA:ssa ja Saksassa on kertynyt lähes 500 vuodesta 2005. Syksystä 2021 olen laulanut ja musisoinut puhaltimillani turkulaisessa JazzTerapeutit-bändissä. 33-vuotiaan yhtyeen syvällisen inhimillinen ohjelmisto on täydentynyt ainutlaatuiseksi paimenjazziksi: omien laulujeni bändisovitukset tuovat ohjelmistoon lisää herkkyyttä. Tuoreet, yhteiset kappaleet innostavat  jatkamaan perinteen uudistamista ja alkuvoimaisen nykymusiikin luomista. 

Ohjelmaa erilaisiin tarpeisiin

  • kaikenikäisille, myös erityisryhmille mm. kansan- ja lastenlauluja, laululeikkejä, iskelmiä, hengellisiä lauluja ja improvisointia
  • valintasi mukainen teema ja intentio, esimerkiksi aikamatka paimensoitinten kyydissä kivikaudelta tulevaisuuteen; Rakkaus; huumori; luonto / vuodenaika; minimalismi; rohkeus; inspiraatio ja uudet näkökulmat
  • laulu, vanhakantaiset pilli- ja torvisoittimet, pienkanteleet sekä rytmisoittimet luonnonmateriaaleista
  • alkuvoimaisia esityksiä ja työpajoja juhliin, Tyky- ja tyhy-päiviin, palkitsemis- ja PR-tilaisuuksiin sekä suomalaisen perinteen

Läsnäoloa tukevaa vuorovaikutusta ja yhteisluomista

  • osallistaminen voidaan toteuttaa monin tavoin esityksen aikana tai sen jälkeen; esimerkiksi rytmisoittimia yleisölle, yhteislaulu, muisteluttaminen ja musiikillinen ideointi. Paimensoitinten soittokokeilu (mylvijäiset) ja tanssimaan kutsuvat biojamit irrottavat arjesta elämyksellisen juurevasti.
  • Itkulaulut esityksen osana kutsuvat luottamukselliseen muisteluun ja kiinnostumaan äänellä itkemisen perinteestä. Ohjaan tilauksesta itkukursseja ja -piirejä karjalaista perinnettä mukaellen.

Perinnesoittimilla rohkeutta ilmaisuun 

  • Uudista ja elävöitä itseäsi sekä ikivanhaa pillien, torvien ja pienkanteleiden soittoperinnettä kanssani
  • Opastusta ja kursseja yksilöille ja ryhmille; Kansansoittimet käyttöön -työpajasarja
  • Iloa myöhäisiän musiikkikasvatuksesta – soittoharrastuksen voi aloittaa myös eläkkeellä tai palvelutalossa

Arvokasta yhteiskehittämistä

  • suunnitellaan ja toteutetaan yhteiskehittämisen projektina työpajasarja erityisryhmällesi tai -yksilölle esimerkiksi neurologisen kuntoutuksen tai mielenterveyden tueksi
  • kokenut musiikkiterapeutti yhteistyössä mukana tarvittaessa (Helsingin seudulla)
  • Oletko kokenut puhallinmuusikko Turun seudulla, sinulla on kokemusta yhtyesoitosta ja haluat laajentaa osaamistasi paimensoittimiin? Ota yhteyttä, niin keskustellaan yhteistyöstä!

Sävellykset, laulut ja kantaesitykset tilauksesta

  • Jokainen ihminen on laulun arvoinen
  • Tilaisuuteesi tai tiettyyn paikkaan sopiva musiikillinen teos unohtumattoman tunnelman luomiseksi

Minnan laulelmat – tunnelmia, tunteita ja ajatuksia
Elämää maaseudulla ja luonnosta inspiroitumista
Suhteita itseeni, ihmisiin, tilanteisiin ja ilmiöihin;
Naivistisia, lyyrisiä ja henkisiä ja ’aikuisten lauluja’ sekä yhteiskuntakritiikkiä; herkkyyttä ja lempeitä totuudentuulia.

Minnan itkulaulut – tunteiden kokemista yksin ja yhdessä
Henkisen kuonan purkaminen itku- tai tunnelauluihin on puhdistava kokemus, joka avaa uusia näkymiä. Kun läpikäyn estradilla tunnekokemuksiani mielikuvien ja musiikin kielellä, osalliseksi voivat päästä muutkin. Nykyitkulla voi osoittaa empatiaa ja arvostusta yksittäisille ihmisille, ryhmille, kansoille ja valtioille.

JazzTerapeutit – sähköisesti,
akustisena tai duona
Bändin pääteemoja ovat luonto, vapaus, erilaisuus, ilo, tanssi, virtaavuus ja ajattomuus
Kaksi laulajaa, 1-2 kitaraa, (kontra)basso, cajon-rumpu / rumpusetti ja paimensoittimet

 

Minnan voi tilata minne vain, mutta esiinnyn ja ohjaan koulutuksia myös sukutilallani maalaismiljöössä. Vanhan maalaistalon pirtissä on rauhallinen tunnelma ja tilaa 30 hengelle. Laulan ja soitan myös metsässä, lähteellä tai pihapiirin vanhoissa puurakennuksissa. Yöpymiset ja ruokailut sopimuksen mukaan. Tervetuloa kokemaan erilainen musiikkielämys!

 

Kuuntele

Kuuntele itkulaulujani: