Paimensoittimet Liedossa

Viitisenkymmentä ikäihmistä hämmästeli ihastellen paimensoittimilla musisointiani Liedon seurakuntatalolla maaliskuun alussa. Esityksessäni oli tälläkin kertaa yli parikymmentä  pilliä ja torvea eri aikakausilta. Varjele vakainen Luoja -runolaulun soitin sormiaukollisella pukinsarvitrumpetilla, jonka olin saanut valmiiksi päivää aiemmin. Yleisö kiitteli myös kansakoulun talvi- ja kesälauluista koostamaani yhteislaulu-
monistetta. Säestin lauluja viisikielisillä kanteleilla, vaskikanteleella ja alakoulussa rakentamallani teräskielisellä, sekä 15+4-kielisellä kanteleella.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: