Häränsarvi

Häränsarvi (mm. torvi, soittosarvi, rukoustorvi, ruokapilli, paimentorvi, luurupilli) on sonnin sarvesta valmistettu trumpettisoitin. Soittimiksi on usein valikoitu suurikokoisia sarvia.

Voimakasäänistä häränsarvea on käytetty paimentamisen lisäksi kyläyhteisöjen sosiaalisista kokoontumisista tiedottamiseen. Häränsarvella tiedetään myös soitetun rituaalinomaisesti kevään toimet alkaneiksi. Torven on tällöin ajateltu mm. karkottavan pedot pois äänen kuuluvuusalueelta koko kesän ajaksi. Ruumiintorvena häränsarvi on toiminut silloin, kun sillä on kutsuttu seurakuntalaiset kuolintaloon rukoushetkeen. Rannikolla häränsarvea on käytetty sumutorvena.

Häränsarvea on käytetty soittimena Lounais-Suomen ja Ala-Satakunnan vetohärkäalueella pronssi- ja rautakaudelta lähtien. Musiikillisesti monipuolisempi pukinsarvi syrjäytti häränsarven soittimena 1800-luvulla, mutta paikallisesti se oli paimenen soittimena vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: