Rakentaminen

Vielä 1900-luvun alkupuolella monet puhallinsoittimet valmistettiin halkaisemalla tuore puunoksa puoliksi ja kovertamalla sisus puukolla. Tutkimusten mukaan myös kuumennetulla raudalla polttamista on käytetty aikoinaan putken onteloimiseksi. Poran käyttäminen sitävastoin on ollut suomalaiskarjalaisessa soitinrakennuksessa harvinaista.

Torven musiikillisen onnistumisen kannalta halkioputkisen rakenteen ilmatiiviys on olennaista. Puoliskojen väliin saatettiinkin laittaa pihkaa tiivisteeksi. Yleisesti kuitenkin putken tiiviydestä ja koossa pysymisestä vastasi torven ympärille tiukasti kierretty ohut tuohinauha. Tuohi kannattaa kiehauttaa vedessä, jotta se venyy paremmin.

Tuoreesta puusta valmistetun torven säilyttämiseksi soittokelpoisena, sitä piti liottaa vedessä soittamisen väliaikoina. Nykyihmisen on kuitenkin helpompaa halkaista kuiva puu vannesahalla, kovertaa se kourutaltalla ja liimata koverretut puoliskot yhteen perinteisesti tiukan narupuristuksen avulla.
Soittamisen helpottamiseksi torven suukappale kannattaa aina muotoilla kuppimaiseksi.

Vastakiskotun tuohen voi helposti kiertää torveksi, mutta kuivunutta tuohta kannattaa notkistaa hetki kuumassa vedessä. Tuohitorven valmistukseen käytetään paksumpaa tuohta, kuin puurunkoisen torven päällystämiseen.

Ennen rullaamisen aloittamista tuohinauha puhdistetaan. Tuohinauhan rullattaessa näkyviin jäävä reuna kannattaa siistiä saksilla ennen kiertämistä. Tuohinauhan aloituspään ohentaminen ja kaventaminen alle parin sentin levyiseksi noin 20 cm:n matkalta helpottaa tuohen kiertämistä esimerkiksi suukappaleen ympärille. Tiiviyden varmistamiseksi nykyään voi halutessaan käyttää liimaa tuohta rullattaessa. Valmiin tuohisuppilon purkautuminen estetään esimerkiksi osittain halkaistun puunoksan, pihdin avulla.

Ontosta sonninsarvesta valmistetaan sarvitrumpetti sahaamalla kärki pois ja muotoilemalla puhalluspää kuppimaiseksi. Sonninsarvea on mahdollista litistää välittömästi keittämisen jälkeen esimerkiksi höyläpenkissä.
Lehmän- ja pukinsarven kärki taas on umpiluuta, minkä vuoksi puhallusaukko kaikusuppiloon on puhkaistava 5-10 mm poralla tai polttamalla.
Ainakin lampaan, poron ja peuran sääriluusta voidaan rakentaa huiluja tai sahaamalla toinen tai molemmat päät auki ja veistämällä särmäaukko.

Klarinetti valmistuu niin luusta, kuin puustakin kiinnittämällä avoimeen, viistottuun päähän irrallinen kieli narulla tms. Sormiaukot porataan tai poltetaan haluttaessa putken varteen.

Linnun sulan kynästä valmistetaan pyypilli katkaisemalla sulka höyhenten juuresta ja työntämällä avonaiseen päähän puutikku, jonka kautta ilma mahtuu pilliin sisälle. Pyypillin ääni syntyy puhkaisemalla tulpan eteen pieni särmäaukko.

Helpoin soitin on pillikekasvista poimittu yksittäinen kukka tai huulilla litteäksi puristettu voikukanvarsi- tai olkioboe. Lajin harrastajalla on kuitenkin mahdollisuus kokea yhä uusia onnistumisen ja riemun hetkiä koittamalla myös hieman vaikeampien pillien rakentamista. Soitinrakennus on vuosisatojen jälkeen edelleen mielekäs tapa opetella puukonkäsittelytaitoja, kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja – yksin tai yhdessä.