Taiteilijanaiset tapaavat dementiaosastolla

Tallensin keväällä Kosken palvelukeskuksen dementiaosastolla elämäntarinan Siljalta, jolle laulaminen sekä lausunta- ja runokerhojen ohjaaminen on ollut tärkeä osa elämää. Yhteistyön avulla ja rahoituksen järjestyessä tarina saattaa päästä esiin Loimaan teatterissa, palvelutalokiertueella ja radiokuunnelmana.

Rahoituspäätöstä odotellessa haluan mahdollistaa Siljalle itsensä toteuttamisen. Olemme aloittaneet Siljan 81-vuotiaan ystävättären Miljan kanssa toiminnalliset tapaamiset Siljan luona tämän voimavarojen herättelemiseksi. Siljan runojen ja näytelmäkäsikirjoitusten vuorosanojen lausuminen, improvisointi käsinukeilla ja laulaminen herättävät muistoja ja houkuttelevat iloiseen yhdessätekemiseen. Tapaamisten sisältö tuotetaan yhdessä improvisoimalla, Siljan tarpeita ja toiveita toteuttaen. Odotan innolla, mitä kaikkea saamme kokea ja oppia talven aikana.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: