Terveiset vanhuskiertueelta

Suomen Kulttuurirahaston ja Varsinais-Suomen taidetoimikunnan rahoittaman Kansanmusiikkia ja keskusteluja vanhusten kanssa -kiertueeni puitteissa olen vieraillut jo yli 40 vanhainkodissa, terveyskeskusten vuodeosastolla ja veteraanitapahtumassa laulattamassa, soittamassa paimensoittimia ja kanteleita! Vastaanotto on ollut sekä vanhusten, että hoitajien puolelta erittäin innostunutta ja kiitollista.

Erityisesti mieleeni ovat jääneet muutama dementoituneiden ryhmäkoti, omaishoidon tukikeskus ja palvelutalo, joissa lauluista ei meinannut tulla loppua: ”lauletaan molemmat, kyllä me jaksetaan”. Kun lopulta laitoin pillit pussiin ja kanteleet konttiin, minulle sanottiin, siunausten ja halausten saattelemana: ”tule pian uudestaan”. Myös vanhuksilta sanelimeeni saamat muistot, lorut, leikit ja laulut ovat osoittautuneet melkoisiksi aarteiksi; Kelpaa niistä koostaa julkaisu keväällä. Mutta vielä on kiertuetta jäljellä ennen sitä: lokakuussa 20 konserttia ympäri maakuntaa ja joulukonsertit kanteleilla Loimaan seudulla.

Suokoot Taiteilijana vanhustyössä -koulutus, uudet apurahahakemukset ja yhteistyökuviot minulle resursseja jatkaa monin tavoin mielekästä työtä vanhusten kanssa.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: