Saha soi ja suksi luistaa

Musiikillisia toimintamalleja vanhustyöhön -suunnitelmani ei menestynyt Suomen Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -rahoitushaussa, mutta ehkäpä ensi vuonna pääsen testaamaan luovuuttani ja perinneosaamistani mm. muistisairaiden parissa. Tammikuussa haastoin itseni esittämään Osa-aikatyöttömän taiteilijan itkun Äänellä itkijät ry:n ja SKS:n järjestämässä  äänelläitkemisen luentotapahtumassa. Kävin myös Kouvolan Ruokoinfossa jakamassa osaamistani ruo’on käytöstä soitinrakennusmateriaalina.

Tämän vuoden aikana soitinperheeni (paimensoittimet, omat laulelmat ja itkut sekä kantele) kasvaa, kunhan saan harjoiteltua Suomen Sahansoittajat ry:n Saha soi -talvileirillä tapailemani taidot hyppysiini. Pääsiäisenä  ohjaan ruokopillien rakentamista Tukholman Vallentunassa. Kulttuuripersoona, trubaduuri-itkijä Eila Pöllänen järjestää siellä jo 20. noitajuhlat, jonne kaikki ovat tervetulleita. Päästetään irti kantamamme kaunaiset kärsimyskuormat ja karkotetaan pahat henget koko vuodeksi tuoreiden pääsiäispillien ja läpitunkevien loitsujen soidessa.

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: