Category Archives: Osaheteroglottiset eli osittain kiinteällä lehdykällä v

Piiskuklarinetti

Piiskuklarinetti (piisku, paimentorvi ja -huilu) on soitinakennustekniikoiden yhdistelmä. Vääntötekniikalla aikaansaadun 20-30 cm pitkän paju- tai mäntyputken puhalluspään yläosa on vuoltu ohueksi lehdykäksi. Sen alla ollut putken osa on korvattu erillisellä kappaleella, joka on onteloitu sisältä, mutta jätetty kärjestään umpinaiseksi. Klarinettiin on toisinaan koverrettu 3 sormiaukkoa ja/tai liitetty sen alapäähän tuohinen kaikusuppilo. Komeissa paimentorvissa on usein myös juuresta tai tuohesta punottu kantokahva.

Piiskuklarinetti on ollut komea, taianomainen paimenen torvi, jota sai perimätiedon mukaan valmistaa ja kantaa vain siihen kastettu paimen. Kerrotaan, että oikeus paimentorven kantamiseen oli vain muutamalla musikaalisella suvulla. Piiskuklarinetteja tiedetään rakennetun myös riihen lämpeämistä odotellessa. Soitin on tunnettu Etelä-Pohjanmaalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Sporkkaklarinetti

Sporkkaklarinetti (sporkka- ja mäntyhuilu) on 25-35 cm pitkä klarinettisoitin, joka  koostuu kahdesta sisäkkäin olevasta putkesta. Sormiaukkoputki on perinteisesti valmistettu männystä tai pajusta vääntämällä sydänpuu irti ulommaisista vuosilustoista. Putken sisäosasta on valmistettu halkaisemalla pienikokoinen kärjennoukka, jonka puoliskot alaosan putki puristaa tehokkaasti yhteen. Soittimessa on ollut yleensä kolme sormiaukkoa.

Voimakasääninen sporkkaklarinetti on kuulunut 1800-luvun lopulla eteläpohjalaisten paimenpoikien soittimistoon.

Kärjennoukka

Kärjennoukka (mm. häriänneukka, porsaanhuuli, puavopilli) on noin 10 cm pitkä, halkioputkinen klarinettisoitin. Putken alimmainen puolisko on koverrettu puhalluspään reunaa lukuunottamatta. Päällyskappaleessa on muutaman sentin pituinen, ohut kieli. Koverretut puoliskot on liitetty yhteen mm. vitsaksella, ruohositeellä, kuoriputkella tai soittamisen aikana sormin puristaen. Kärjennoukan voi tehdä mm. pajusta, lepästä, koivusta ja katajasta.

Voimakasäänistä kärjennoukkaa on käytetty signaalien antamiseen ja ajanvietteeksi. Laji omaksuttiin Etelä-Pohjanmaan alueelle mahdollisesti jo 1200-luvun lopulla ja 1700-luvulta 1800-luvulle se lienee ollut yleinen etenkin Ilmajoella. Kärjennoukkaa tiedetään soitetun myös Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa ainakin 1800-luvulla.


Sormiaukollinen kärjennoukka (mm. käriännoukka, planeetti, leppäpilli) on soittimen 15-30 cm pitkä versio, johon on kaiverrettu 3-5 sormenpesillä varustettua sormiaukkoa.
Tällä musiikillisesti monipuolisemmalla kärjennoukalla tiedetään soitetun tunnettuja kappaleita mm. jatkosodan rintamalla. Oletettavasti se on ollut ajanvietesoittimena myös paimenten käytössä. Sormiaukollinen kärjennoukka on tunnettu Pohjanmaalla ja Ylä-Satakunnassa 1900-luvun puoliväliin saakka.

Hautatorvi

Hautatorvi on kaksiosainen klarinettisoitin. Se on rakenteeltaan kärjennoukka, jonka päässä on tuohesta tai lepänkuoresta kierretty kaikusuppilo. Kooltaan 35-60 cm pitkiä hautatorvia on rakennettu sekä sormiaukollisina ja -aukottomina.
Hautatorvi on ollut maassamme paikallinen instrumentti. Hautatorvea on nimensä mukaisesti käytetty tervahaudan polton yhteydessä. Erään perimätiedon mukaan torvella annettiin äänekäs merkki haudan sytyttämisestä kylän muille tervahaudoille. Hautamestari saattoi lisäksi puhaltaa torveen tarvittaessa saadakseen apuvoimia tulen riistäydyttyä hallinnasta. Tämä kaikusuppilolla vahvistettu kärjennoukka on tervahautojen ohella raikunut myös soittamisesta innostuneiden paimenten käsissä.  Tämän lisäksi soitinta tiedetään käytetyn kalastuksessa nuottakuntien keskinäiseen yhteydenpitoon.
Hautatorvea on käytetty Etelä-Pohjanmaalla ja Ylä-Satakunnassa todennäköisesti 1800-luvun lopulle asti. Laji lienee omaksuttu Suomeen saksalaisilta kauppiailta jo 1200-luvun lopulla.  Sormiaukollinen hautatorvi on ollut sormiaukotonta mallia selvästi suositumpi soitin.