Category Archives: Sormiaukottomat puutrumpetit

Vannetrumpetti

Vannetrumpetti (ranvahtitorvi, kirnutorvi) on suorana laajeneva, yleensä 50-100 cm pitkä, päällystämätön puutrumpetti. Lepästä, haavasta tai katajasta koverretut puolikkaat on puristettu tiukasti toisiaan vasten kataja- tai rautavanteilla. Suomenkielisten käyttämässä torvimallissa poraus on myötäillyt profiilia. Ruotsinkielisten tuohella päällystetyssä ranvahtitorvessa on sitävastoin kolmiosainen, portaittain laajeneva poraus.

Vannetrumpetilla on hälytetty apuvoimia tulipalon sammuttamiseen. Kovaäänisellä torvella on myös kutsuttu seurakuntalaisia hartaustilaisuuteen, työväkeä syömään ja annettu merkkejä metsässä samoileville paimenille tai eksyneille. Paimenet itsekin ovat käyttäneet vannetrumpettia petojen karkottamiseen. Satakunnassa tiedetään aikoinaan puhalletun jouluna torveen, kerran jokaiseen ilmansuuntaan.

Vanhimman puutrumpettimme variantit omaksuttiin maahamme jo 1200-luvulla hansakauppiaiden ja keskiruotsalaisten mukana. Vannetrumpetti ja tiedot soittimen käytöstä maassamme säilyivät rukoilevaisuus-herätysliikkeen tapaperinteen ansiosta 1800-luvun lopulle asti. Vannetrumpetin levikkialue keskittyy Lounais-Suomeen, mutta niitä on löydetty myös Keski-Suomesta. Ranvahtitorvea puolestaan on soitettu Uudellemaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Luikku

Luikku (luikuri) on suora, yleensä 80-150 cm pitkä puutrumpetti. Sen pitkä ja kapea varsi laajenee halkaisijaltaan enintään 10 cm laajaksi, lyhyehköksi kaikusuppiloksi. Kansankulttuurin piirissä luikku on rakennettu useimmiten haavasta tai lepästä. Puurungon ympärille on tavallisesti kierretty tuohinauha, mutta myös juurikierrettä on käytetty.

Maaseudulla luikkua on käytetty rukoustorvena ja paimenen torvena. Rakentamisen esikuvana on ollut metallista valmistettu luikku, joka on ollut nykyisen Lounais-Suomen alueella suosittu jo 1500-luvun puolenvälin jälkeen mm. Kustaa Vaasan ja Juhana-herttuan hoveissa, sotilasmusiikissa sekä kaupungeissa kiertelevien muusikoiden ja ilveilijöiden parissa. Luikkurien katsotaan liittyneen myös säätyläisten, varsinkin aatelisten, tanssi-instituutioon. Toisaalla luikkurit levisivät maahamme saksalais-ruotsalaisen kauppa- ja kulttuurikaupungin, Viipurin kautta. Luikkuja on kuvattu maassamme muutamien historiallisten dokumenttien ohella useiden kirkkojen maalauksissa, jotka ovat peräisin 1400-1700-luvuilta. 1800-luvun lopulla luikkuja oli eniten Viipurin Karjalasssa, Lounais-Suomessa ja Savossa.

Lehmätorvi

Lehmätorvi on n. 30-40 cm pitkä, tuohella päällystetty, puutrumpetti. Sen muoto on hieman kaareva, ja lievästi soikion muotoisen alapään läpimitta on 5-7 cm.

Lehmätorvea on käytetty Länsi-Suomessa, mm. Paattisilla, karjan kutsumiseen. Vielä nykyäänkin lehmätorven soittaja pystyy, karjan ammumista matkimalla, houkuttelemaan luokseen lehmiä, lampaita ja Ylämaan karjaa.