Category Archives: Siirtotulppaiset huilut

Siirtotulppaisen huilun puhalluspäässä ei ole kiinteää tulppaa. Soittajan alahuuli tai kieli toimii tulppana soittamisen aikana.

Siirtotulppainen sormiaukkohuilu

Siirtotulppainen sormiaukkohuilu (huilu, putkihuilu) on pajun
kuoriputkesta, ruo’on varresta tai putkikasvista valmistettu
30-80 cm pitkä soitin. Huilun puhalluspää on viisto ja sen
päällä on puolipyöreä särmäaukko. Huilu, jonka tulppa
muodostuu soittajan alahuulesta tai kielestä, asetetetaan
soitettaessa vinosti alaspäin. Huilun alapää voi olla umpi-
nainen tai avonainen.

Putkihuilu on ollut mm. nuorten miesten käyttämä soitin,
jolla he huvittelivat keskenään sunnuntaisin. Soitin on
tunnettu paikallisesti mm. Etelä-Pohjanmaalla ja Päijät-
Hämeessä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Siirtotulppainen luonnonsävelhuilu

Siirtotulppainen luonnonsävelhuilu (pajupilli, putki- ja nukkahuilu) on molemmista päistään avonainen soitin. Sormiaukottoman, noin 2 cm paksun, huilun pituus on 30-80 cm. Huilu on valmistettu pajun kuoriputkesta tai putkikasvista.

Putkihuilu on ollut paimenpoikien ja -tyttöjen soitin, jolla myös vanhemmat miehet ovat soitelleet tuntemiaan sävelmiä ja lurituksia. Soitin on tunnettu paikallisesti mm. Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

 

Siirtotulppainen putkipilli

Siirtotulppainen putkipilli (putkipilli) on sormiaukoton, putkikasvista tai kuoriputkesta valmistettu 5-10 cm pitkä huilu, jonka alapää on umpinainen. Viistoksi leikatun puhalluspään tulpan muodostaa soittajan alahuuli, ja ääni syntyy puhallusilman halkoessa puoliympyrän muotoisen särmäaukon suoraa sivua.
Putkipilli on ollut paimenten soitin ainakin 1800- luvulta 1900-luvun alkuun. Soittimella on luriteltu mm. Hämeessä ja Pohjanmaalla.

Siirtotulppainen pajupilli

Siirtotulppainen pajupilli (pajupilli) on sormiaukoton kuoriputkesta valmistettu 5-10 cm pitkä huilu, jonka alapää on umpinainen.
Tällä pajupilliksikin kutsutulla huilulla on luriteltu 1900-luvun alkupuolella ainakin Päijät-Hämeessä ja Pohjanmaalla.

Mäntyhuilu

Mäntyhuilu on puurunkoinen, molemmista päistään avonainen huilu, jossa on 2-8 sormiaukkoa. Huilun vinoksi leikatussa puhalluspäässä on ovaalinmuotoinen särmäaukko, ja tulpan muodostaa soittajan kieli tai alahuuli. Perinteisesti vääntötekniikalla valmistetun huilun pituus on noin 30 cm. Huilun sormiaukot on soittoasennon vuoksi sijoitettu eri linjaan särmäaukkoon nähden.
Mäntyhuiluilla ovat soitelleet mm. lammaspaimenet ja niittotyöläiset aikansa kuluksi. Soitin lienee kehittynyt Euraasiassa jo viikinkiajalla, 800-1050 jKr. Suomessa lajista on tietoja Hämeestä, Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta 1800-luvulta 1900-luvun alkuun.

Siirtotulppainen luonnonsävelhuilu

Siirtotulppainen luonnonsävelhuilu on 30-90 cm pitkä avonainen putki, jonka vinoksi leikatussa puhalluspäässä on parimillinen särmäaukko. Soittaja käyttää puhaltamisen aikana alahuultaan huilun tulppana.  Tämä sormiaukoton huilu voidaan rakentaa mm. pajun ja pihlajan kuoriputkesta tai koiranputkesta. Soittimen alapäähän on tarvittaessa laitettu umpinainen tulppa äänen muodostumisen helpottamiseksi.
Laji on ollut harvinainen; sitä on soitettu paikallisesti Satakunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja itäisessä Keski-Suomessa. Tietoja lajin soittamisesta on 1880-luvulta 1900-luvun alkupuolelle.