Category Archives: Avonaiset: yläsärmäiset

Mäntähuilu

Mäntähuilu on umpihuilun sovellutus, jossa soittimen ilmaontelon kokoa voi säätää pitkän ja liikuteltavan alatulpan avulla. Soittimen rakennusaineeksi sopii mm. pajun kuoriputki ja koiranputki.
Mäntähuilu on ollut nuorten poikien soitin ainakin Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa, ja mahdollisesti myös muualla Suomessa. Sillä on luriteltu ja soitettu tanssisävelmiä 1900-luvun alussa.

Kaza

Kaza on mäntyputkesta valmistettu, sor-
miaukollinen huilu. Soittimessa on tylppä puhalluspää, kiinteä tulppa ja särmäaukko. Perinteisesti pajusta tai lepästä valmiste-
tussa kazassa on ollut 2-5 sormiaukkoa. Kuvan kaza on rakennettu seljasta.

Soitin on ollut melko harvinainen 1900-luvun alussa. Tiedetään kuitenkin, että paimenpo-
jat ovat rakennelleet kazoja Keski-Pohjan-
maalla, Etelä-Vienassa ja Aunuksessa. Myös kaskenkaatajat ovat käyttäneet soitinta mahdollisesti  signaali- ja ajanviete-tarkoituksiin.

Historiallisesti puinen kaza on tunnettu jo 1000-luvulta lähtien kiertävien muusikoiden soittimena mm. Venäjän Novgorodissa. Länsi-Suomeen lajin oletetaan levinneen Keski-Euroopasta Saksan ja Tanskan kautta.

Avoin metallipyypilli

Avoin metallipyypilli (pyypilli) on 4-7 cm pitkä, tinasta tai
lyijystä valettu huilusoitin. Alapäästään avoimia
metallipyypillejä on valmistettu laajalla alueella
Oulun eteläpuolella. Rajantakaisesta Karjalasta
metallipyypilleistä ei ole lainkaan tietoja.

Metallipyypillistä on erilaisia versioita:
Putki on mm. voitu taivuttaa messinki-
levystä puikon päällä. Pillit on myös
saatettu tehdä tarkalleen luodin muo-
toiseksi, jotta niillä saattoi tarvitta-
essa ampua. Kimeä-äänisillä pyy-
pilleillä on matkittu urospyyn piis-
kutusta, mikä on houkutellut pyyt
piiloistaan ammuttaviksi.

Torvihuilu

Torvihuilu on tuohitorvi, jonka puhalluspäähän on työnnetty tulppa. Ilmakanavan aikaansaamiseksi tulpasta on vuoltu parimillinen lastu tuoheen puhkaistun särmäaukon kohdalta. Soitin on noin 60 cm pitkä.
Torvihuilu lienee kehitetty  Savonlinnan ympäristössä, Etelä-Savossa. Tämän harvinaisen soittimen käytöstä alueella on muistitietoa 1900-luvun alusta.

Kuumarihlattu pajupilli

Kuumarihlattu pajupilli on noin 25 cm pitkä, sormiaukollinen pajuhuilu. Soittimen suipossa puhalluspäässä on kuoriputkeen vuoltu särmäaukko ja irrallinen tulppa. Huilun alaosan poraus ja  sormiaukot on valmistettu polttamalla.
Nuoret pojat ovat valmistaneet kuumarihlattuja pajupillejä sisätiloissa, uunin hiilloksella. Ilmeisesti soitinta on rakennettu myös ulkona nuotiolla kalastamisen tai heinänteon lomassa. Onnistuneella soittimella on soitettu mm. Ukko Nooa-sävelmää.
Kuumarihlattu pajupillist’ on tietoja vain Pohjois-Savon Siilinjärveltä 1900-luvun alkupuolella.

Koverrettu puuhuilu

Koverrettu puuhuilu on halkaisutekniikalla valmistettu kartiomainen puuhuilu, jonka saumakohtiin on liimattu kaksi pitkää tuohisiisnaa. Huiluun on veistetty neljä sormiaukkoa, ja rungon ympärille on kierretty narua tai tuohta.
Tämä Suomessa erittäin harvinainen huilutyyppi on tunnettu Etelä-Savossa 1930-luvulla. Todennäköisesti puuhuilun historia ulottuu 1800-luvulle, lähinnä Aunukseen ja Karjalan Kannakselle.